by Anna&Maria

by Anna&Maria

1/15/2013

Iholla.

Tytöt meillä työskentelevät iholla tai siihen liittyen päivittäin, siksi ajattelin kertoa seuraavaksi hieman ihosta ja ihotyypeista. Kysymys omasta ihotyypistä on myös asiakkaiden huulilla usein. Aloitetaan kuitenkin ihosta.

Kyselin tytöiltä hieman faktoja ihosta ja sen toiminnasta ja tässä niitä tulee. Iho on ihmisen suurin elin. Se painaa noin 4 kiloa ja sen koko on keskimäärin 1,5-2m². Ihon kolme pääkerrosta ovat orvaskesi eli epidermis, verinahka eli dermis sekä ihonalainen kerros eli subcutis. Ihon tärkein tehtävä on elimistön suojelu, mutta se estää myös mm. veden haihtumista sekä suojaa ihoa ulkoisilta tekijöiltä kuten uv-säteily ja saasteet.


Ihon rakenne

Ihoa on tärkeää hoitaa sekä ravinnolla että oikeilla tuotteilla. Ravinto vaikuttaa ihoon sisältäkäsin, mutta ei pääse vaikuttamaan ihon ylimpään kerrokseen, jonka vuoksi sitä on tärkeää hoitaa oikeilla tuotteilla. (Ihon kotihoidosta kerron lisää myöhemmin :)). Ihon hyvinvoinnin kannalta tärkeitä vitamiineja ovat mm. A-, C- ja E-vitamiinit sekä sinkki, pii ja seleeni. (Myös tämä ravinnon vaikutus ansaitsee oman postauksen, joten siitäkin lisää myöhemmin :))

Miksi sitten kasvohoidoissa käyminen on tärkeää? Tytöt kertoivat, että optimi käyntimäärä kasvohoidossa olisi kerran kuukaudessa, koska iho uusiutuu 30 päivän välein. tärkeää olisi kuitenkin käydä vähintään 4 kertaa vuodessa, koska meillä vuodenajat ovat niin erilaisia. Kosmetologien käyttämät tuotteet sisältävät myös enemmän aktiiviaineita ja heillä on käytössään laitteet, joilla tuotteet saadaan imeytymään syvemmälle. Kosmetologilla käynti on tärkeää myös siksi, jotta saa oikeat ohjeet juuri oman ihon hoitoon sekä omalle ihotyypille oikeanlaiset tuotteet kotihoitoa varten. Eikä pidä unohtaa sitä, että ihossa on myös tuntoaisti! (kasvohoidossa naamion vaikutusaika on huomattavasti rentouttavampi kuin kotona kylpyhuoneessa odottelu tai naamio kasvoilla imurointi. :)) Ihotyyppien lisäksi eroja on myös esim. miehen ja naisen ihoilla. (siitäkin lisää myöhemmin. :))

Lopuksi löysin vielä Ilta-sanomien sivuilta ihotautilääkärien kokoamat 9 salaisuutta siitä, mitä kasvot kertovat yleisterveydestä ja mikä ruumiinosa on yhteydessä mihinkin kasvojen alueeseen:

1. Otsan iho on yhteydessä virtsarakkoon ja ruoansulatuselimistöön. Mikäli tällä alueella on siis ongelmia, syö paremmin ja juo enemmän vettä.

2. Kulmakarvojen välinen iho on yhteydessä maksaan. Alueen oireilu tarkoittaa sitä, että alkoholinkäyttöä olisi hyvä vähentää, kuten myös raskasta ruokaa ja maitotuotteita. Alueen ärsyyntyminen voi kertoa myös ruoka-aineallergioista.

3. Korvien iho on yhteydessä munuaisiin. Jos sinulla on ongelmia tällä alueella, pidä huoli, että olet nauttinut tarpeeksi vettä ja vähennä nesteitä, jotka kuivattavat. Tämä tarkoittaa muun muassa virvoitusjuomia, kahvia ja alkoholia.

4. Poskipäiden iho on yhteydessä hengityselimiin. Tupakoitsijoilla ja allergikoilla on yleensä aknea näillä alueilla.

5. Silmänaluset ovat myös yhteydessä munuaisiin. Tummat silmänaluset ovat yleensä merkki nestehukasta, joten kannattaa juoda.

6. Nenän iho on yhteydessä sydämeen. Jos nenäsi on ärtynyt, tarkista verenpaineesi ja varmista, ettet käytä meikkiä, joka ärsyttää ihoasi.

7. Leuan iho on yhteydessä vatsaan. Jos leuassa on epäpuhtauksia ja punotusta, harkitse kuidun lisäämistä ruokavalioosi, jotta ruoansulatus paranisi.

8. Poskien iho on yhteydessä hormoneihin. Stressi ja hormonaaliset muutokset voivat joskus helpottua vedenjuonnilla, mutta mikäli ongelmat jatkuvat, mene lääkärille ja tarkista hormonitasapainosi. Ongelmat näillä alueilla voivat kertoa myös ovulaatiosta.

9. Kaulan iho on yhteydessä sairauksiin. Ongelmat tällä alueella voivat olla merkki siitä, että kehosi taistelee bakteereita vastaan välttääkseen sairastumisen. Hengitä syvään ja juo paljon nesteitä.
Ihotyypeistä kerron lisää seuraavissa postauksissa, jos teille tulee jotain kysymyksiä tai ajatuksia mieleen, niin jakakaa ihmeessä ne täällä. Voin sitten kysellä tytöiltä lisätietoa. ;)
Nähdään pian!
<3:lla Yade

P.S. Meillä on tammikuussa kampanjassa mm. Fresh Up- virkistävä ja syväpuhdistava kasvohoito 60€ ( norm. 75€)! Käy tutustumassa hoitoon ja kampanjaan täällä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti