Näin itsestäänruskettavien suurkuluttajana, ajattelin jakaa omia kokemuksia teidän kanssa.
Rusketusta
voit laittaa aina kun haluat lisätä väriä. Itse käytän noin viikon
välein. Näin väri pysyy tasaisena. Levityskertojen välissä aina kuorin
ihon, jotta lopputulos on tasaisen kaunis.
Olen
käyttänyt ihania ns. purkkirusketuksia jo useamman vuoden. Alussa ei
juurikaan ollut tietoa saatika sitten taitoa ko. tuotteen käyttöön.
Vuosien saatossa olen löytänyt itselleni sopivat tuotteet ja toki
tekniikkakin on hieman kehittynyt. En nyt sano, että
itsestäänruskettavien tuotteiden käyttö mitään ydinfysiikkaa on, mutta
kyllä se pientä reeniä vaatii.
Mielestäni maailman paras purkkiruskettaja on St.tropezin Self Tan bronzing mousse!
Kuvassa näkyy myös levityskinnas. |
Tuotteessa
itsessään on opasteväri, joka helpottaa levittämistä suuresti. Toki
rusketuksen sävy syvenee muutamassa tunnissa. Itse tykkään käyttää
levityksessä apuna levityskinnasta. Näin rusketus levittyy
tasaisesti ja ei pääse kädetkään tahriintumaan.
Sen lisäksi että
tuotetta on erittäin helppo levittää, se lähtee kulumaan iholta
asteittain, eikä mitenkään laikukkaasti. Tuotteen tuoksu on myös
miellyttävä. Ei tosiaan mikään perinteinen purkkirusketuksen "tuoksu".
Tässä vielä hieman ohjeita rusketuksen levittämiseen ja jälkihoitoon :)
- kuori iho
- levitä kosteusvoidetta kuivimmille ihoalueille: polvet, kyynärpäät...(väri tarttuu voimakkaammin kuiville ihoalueille)
- valitse paikka, jossa peili ja mahd. paljon valoa
- levitä tuote aloittaen jaloista
- kasvoille levittäessä ole varovainen kulmakarvojen ja hiusrajan kohdalla (näille alueille suosittelen jälleen laittamaan kosteusvoidetta)
- anna tuotteen rauhassa kuivua n. 10 min. (kuivumisaika riippuu ihosta), jonka jälkeen voit pukeutua
- tuote vaikuttaa iholla n. 4 tuntia, jonka jälkeen voit käydä suihkussa
- ennen 1. suihku kertaa en suosittele käyttämään vaaleita vaatteita, ettei ne tahriinnu
- kosteuta ihoa päivittäin, näin rusketus pysyy tasaisena
Tulipas paljon tekstiä. Saattaa vaikuttaa vaikeammalta, kuin mitä se oikeasti on.
Suosittelen kaikille lämpimästi! Helppoa, nopeaa ja ennen kaikkea riskitöntä!:)
Ja jos tulee kysymyksiä asiasta, vastaan mielelläni:)
<3 Maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti