by Anna&Maria

by Anna&Maria

2/27/2013

Silmät ovat sielun peili...

Nyt seuraa oodi silmänympärysiholle, sillä tuntuu että meillä se aiheuttaa kysymyksiä usein myös meillä asiakkaiden keskuudessa. Tämä tärkeä ihoalue jää usein myös hoitamatta.

Silmänympärysiho on iho alueista herkin ja ohuin ja siksi myös sen hoitaminen on vaikeaa. Jos muualla kasvoissa ihon paksuus on n. 1,0-1,6mm, on se silmänympärysalueella n. 0,33-0,36mm. Silmänympärysiholla myös talin eritys on vähäistä, sillä ripsien tyvet ovat oikeastaan ainoa paikka, jossa on talirauhasia. Ja ikävä kyllä, ne ikääntymisen merkitkin näkyvät silmänympärysalueella ensimmäisenä, siksi se vaatiikin jatkuvaa, hellävaraista hoitoa.

Silmänympärysiho kohtaa päivittäin monia sitä kuluttavia tekijöitä, kuten esimerkiksi silmäluomienliikkeet, stressin aiheuttama lihasjännitys, UV-säteily, tietokeella työskentely, ilmaston vaihtelu sekä meikki. Näistä johtuen voi alueella esiintyä mm. miliumeja (kuivuus), turvotusta, silmäpusseja (nesteen kertyminen esim. stressistä tai unenpuutteesta johtuen), tummuutta (perinnöllisyys, puutteellinen ravinto), juonteita (tämä ei varmaankaan tarvitse syitä ;)), yms. Koska iho on arka, myös allergisia reaktioita esiintyy silmänympärysiholla helpommin. 

Silmänympärysihon hoidosta sain tytöiltä seuraavanlaisia ohjeita:


  • Silmänympärysiho tulee puhdistaa huolellisesti sekä hellävaraisesti aamuin ja illoin sille tarkoitetuilla/sopivilla tuotteilla
  • Puhdistuksen jälkeen levitetään voide. Voide on hyvä levittää hieman pumppaavin liikkein silmän sisäkulmasta ulkokulmaan (lymfakanavien mukaisesti)
  • Silmänympärysvoidetta ei koskaan levitetä liikkuvalle luomelle!
  • Silmänympärysiholle on erittäin tärkeää käyttää sille suunnattuja tuotteita, esimerkiksi tummille silmänalusille on hyvä käyttää kevyempää geelimäistä voidetta ja kuivalle iholla taas ravitsevampaa voidetta. Myös viilentävät tuotteet ovat hyviä , sillä ne supistavat verisuonia (voidetta voi hyvin säilyttää esim. jääkaapissa). Silmänympärystuotteet ovat myös ophtalmologisesti testattuja.
  • Silmänympärysvoidetta voi käyttää myös huulten ympärillä, estämässä ryppyjen ja juonteiden muodostumista
  • Silmänympärysvoiteen käyttö olisi hyvä aloittaa silloin kun aloittaa meikkamisen

Silmänympärysiholle löytyy myös kosmetologilta erilaisia hoitoja, joilla ongelmia voidaan ehkäistä ja vähentää. Liikunta, hieronta ja kunnon yöunet tekevät myös ihmeitä ja runsas veden juonti on silmänympärysihonkin kannalta tärkeää. Vitamiinit joita alue kaipaa, ovat  A, C, D ja E.

Tässä vielä muutamia silmän jumppausniksejä (joita ei kyllä välttämättä kannata ruuhkabussissa kokeilla.. tai miksi ei? :D

  1. Liikuta silmiä vuoroin ylös, alas, vasemmalle ja oikealle
  2. Pyöritä silmiä sekä auki että kiinni
  3. Avaa silmät niin auki kuin mahdollista ja rentouta sen jälkeen
  4. Peitä silmät hetkeksi kämmenillä ja rentoudu
  5. Silmän sisänurka hellävarainen painaminen myös rentouttaa silmiä
...ja eikun jumppaamaan... :)

<3:lla Yade

P.S Tiesittekö, että muinaisessa Egyptissä silmämeikkiä käytettiin suojaamaan UV-säteilyltä ja hyönteisiltä? :D

P.S.S Mary Cohr:n valikoimista löytyy myös silmänympärysiholle sopiva kuorinta ja naamio voiteiden lisäksi

2/20/2013

Mary Cohr


Mikä onkaan se huumaava tuoksu, joka hoitohuoneista leijailee? No se on tietysti hoitolatuotesarjamme, Mary Cohr ja sen ihanat tuotteet. Ajattelin hieman esitellä niitä teille seuraavaksi. 


Ensin hieman taustaa...

Tuotesarjan innoittajana on ollut puhdas luonto (joka on syksi syistä miksi Mariakin on tämän sarjan meille valinnut :)). Sarjan on kehittänyt ranskalainen farmasian tohtori Jean-Daniel Modin. Modin on ranskalaisen plastiikkakirurgian uranuurtajan poika, joka päätti hyödyntää farmasian koulutustaan ja kehittää ihon toipumista edistäviä ja sitä uudistavia kosmetiikkatuotteita. Alunperin hänen isänsä käytti tuotteita plastiikkakirurgisten leikkausten yhteydessä ja tänäpäivänä niitä käyttävät kosmetologit ympäri maailman. Mary Cohr on kehittänyt 30 vuoden ajan entistä parempia erikoishoitoja ja -tuotteita kauniin ja terveen ihon ylläpitämiseen. Luottamus syntyy tuloksista, ja niistä Mary Cohr on maailmankuulu.

ja tuotteista...

Mary Cohr on kehittänyt tuotteensa mahdollisimman luonnollisiksi: niiden valmistuksessa ei ole käytetty geenimuunneltuja raaka-aineita eikä parabeenejäNäin ihonhoidossa on mahdollista hyödyntää luonnon parhaita, kasveista uutettuja aktiivi- ja suoja-aineita. Tarkkaan valitut eteeriset öljyt antavat iholle elinvoimaa, energiaa ja ennenkokematonta säihkettä. Tuotteet sopivat kaikkein vaativimmallekkin iholle - myös kauneusleikkausten jälkihoitoon.

Sitten raaka-aineista...

Mary Cohr on valinnut tuotteisiinsa kolme toisiaan täydentävää ja erityisen tehokasta eteeristä öljyä: stressiä poistavan ja rentouttavan laventelin ( Lavandula Officinalis ), ihoa uudistavan ja korjaavan salvian ( Salvia Officinalis ) sekä kiinteyttävän rosmariinin ( Rosmarinus Officinalis ). Kasveista valmistettaviin eteerisiin öljyihin varastoituvat, auringon antaman energian lisäksi, myös kullekin kasvilajille tyypilliset parantavat ja hoitavat ominaisuudet.

Ja vielä muutama fakta...

  • Mary Cohr kauneushoitoloiden päätavoite on kokonaisvaltainen hyvinvointi. (Tässä toinen syy Marian valintaan :)) 
  • Tuotesarja on Ranskan myydyin aromaterapiaan perustuva hoitolasarja
  • Sarjalle on myönnetty ISO-22716 -sertifikaatti (ohjeistus kosmetiikkateollisuuden hyville valmistustavoille) merkiksi korkeatasoisesta kosmetiikan valmistuksesta.  
  • Mary Cohrilta löytyy tuotteet naisille sekä miehille, kasvoille ja vartalolle

 Mikä sitten tekee tästä sarjasta erityisen? 

No esimerkiksi se, että  Mary Cohr käyttää eteerisiä öljyjä tuotteissaan ainutlaatuisella ja mullistavalla tavalla. Mary Cohr on myös patentoinut tuotteen, joka  imeyttää hoitotuotteiden aktiiviaineet ihoon kolme kertaa normaalia syvemmälle ja tekee näin myös kotihoidosta entistä tehokkaampaa. Nämä innovatiiviset Essences Vitales –geelibuusterit ovat ainutlaatuisia ihonhoitotuotteita, jotka parantavat muiden hoitotuotteiden imeytymistä, aktivoivat ihon toimintoja ja antavat energiaa.

Tällaista tällä kertaa!

<3:lla Yade

P.S. Kysymyksiä ja kokemuksia saa jättää kommenttiboksiin! :)


2/17/2013

Kasvojen "kotihoito"


Jatkeena edelliseen postaukseeni kasvohoidosta, kerron seuraavaksi kasvojen "perus" kotihoidosta. (Koska harvalta meistä löytyy kosmetologia kotioloista, joka hoitaisi sen puolestamme. :D) Kasvojen kotihoito on tärkeää myös siksi, että se ylläpitää ihon "kuntoa" hoitolassa tehtävien hoitojen välissä (varsinkin silloin, jos hoidetaan jotain tiettyä ongelmaa). Kosmetologilla käynnin jälkeen saa hyvät tuotesuositukset juuri omalle ihotyypille.

Näin tytöt kertoivat kotihoidosta:

- Kaiken A ja O on ihon päivittäinen puhdistus, sillä se valmistaa ihon seuraaville tuotteille. Puhdistus tulisi tehdä aamuin illoin oman ihotyypin mukaisella tuotteella. Puhdistustuotteita löytyy paljon erilaisia, riippuen ihotyypistä sekä omista hoitotottumuksista. Puhdistuksen jälkeen olisi hyvä muistaa käyttää vielä kasvovettä, sillä se viimeistelee puhdistuksen ja palauttaa ihon ph-tasapainon.

- Viikottaiseen puhdistukseen kuulu ihon kuorinta (ihotyypistä riippuen 1-2 krt viikossa). Kuorinta tehdään aina puhtaalle iholle ja sen jälkeen on tärkeää käyttää kasvonaamiota, jottei iho pääse "kuivahtamaan" (myös naamio levitetään puhtaalle, kuivalle iholle). Viikottaisesta puhdistuksesta saa tehokkaamman kun sen tekee esim. kuuman suihkun tai saunan jälkeen, sillä silloin iho on pehmeämpi ja ihohuokoset ovat laajentuneet. (ei siis missään tapauksessa saunaan!) Myös viikottaiseen puhdistukseen tulisi valita oikeat, ihotyypin mukaiset tuotteet, jottei iho kärsi esim. liian puhdistavista tuotteista.

- Ihon kosteutus on tärkeää päivittäin -aamuin ja illoin. Monia tuotteita voi käyttää 24 tuntia, mutta ihosta riippuen saattaa olla hyvä hankkia päivä- ja yövoide erikseen. Päivävoiteen tarkoitus on suojata ihoa ulkoisilta rasitteilta, kuten esim. saasteet, pöly, pakkanen tai aurinko. Yövoide taas voi olla ravitsevampi, sillä yöaikaan iho on aktiivisimmillaan ja ravintoaineet imeytyvät paremmin. (note from Yade: voidetta kuluu kuitenkin sama määrä riippumatta siitä käyttääkö kahta eri voidetta vai samaa voidetta kahdesti päivässä. ;)). 

- Myös silmänympärysvoiteen käyttö on tärkeää, ja se olisi hyvä aloittaa silloin kun aloittaa meikkaamisenkin. Tästä myöhemmin lisää.


Miltä kuulostaa?

<3:lla Yade

2/14/2013

Asiaa kasvohoidosta ja kosmetiikasta


Seuraavaksi ajattelin kertoa hieman kasvohoidosta sekä kotona että hoitolassa. Tässä myös kosmetiikalla ja tuotteilla on iso rooli. Anna teki tänään kasvohoidon asiakkaalle, jota sain haastatella hoidon jälkeen. Sain jopa ottaa pari kuvaa! ;)

Asiakas ja Anna olivat yhdessä valinneet hoidoksi tämän hetken ajankohtaisimman kasvohoidon - Beauté Aromatic:n eli energiaa eteerisistä öljyistä. Hoito perustuu kasveista uutettuihin tehokkaisiin eteerisiin öljyihin ja kukkaisuutteisiin. Anna kertoi, että eteeriset öljyt ovat tehokkaita sekä hyvin siedettyjä luonnollisten ominaisuuksiensa ansiosta ja hoidossa käytettävät aromaattiset öljyt valitaan aina ihotyypin ja tarpeen mukaan. Kyseessä on kokonaisvaltainen hoito, jossa keho ja mieli rentoutuvat ja iho on hoidon jälkeen ihanan pehmeä, kuulas ja ravittu. 

Aluksi Anna määritteli asiakkaan ihotyypin (tässä vaiheessa varmistetaan myös nk. ”ihon historia” eli aikaisemmat hoidot, tuotteet ja allergiat). Tämä on muuten yksi kasvohoidossa käynnin hyvistä puolista, sillä kasvohoitoa tehdessä kosmetologi pääsee todella lähelle asiakkaan "puhdasta" (meikitöntä) ihoa. Toinen hoitolassa tehtävän kasvohoidon hyvä puoli on, että tuotteiden sopivuuden pääsee testaamaan heti iholle. Kasvohoitoon kuuluu alkupuhdistus, kuorinta, kasvohieronta eteerisillä öljyillä sekä ihotyypin mukainen kukkaisuutenaamio ja loppuvoiteet (kosteus- ja silmänympärysvoide).


Kuvat asiakkaan pintakuivasta ihosta ennen ja jälkeen hoidon - huomaatteko tekin eron? :)
 Näin asiakas kertoi hoidosta: 

"Aivan ihana todella kokonaisvaltainen hoito. Tuotteet tuoksuivat luonnollisilta ja ihanilta. Olin yllättynyt ettei kuorinnassa ollut lainkaan rakeita, sillä olen tottunut käyttämään rakeisia kuorintoja, vaikka ihoni onkin herkkä. Silti se puhdisti ihon todella hyvin - myös t-alueen. Myös naamio oli mielyttävän tuntuinen, sillä se oli levitettäessä lämmintä. Hoidon ehdoton kohokohta oli kuitenkin kasvohieronta! IHANA! Sitä ei tule edes ajatelleeksi millaiselle rasitukselle kasvojen iho joutuu ja miten uskomattoman rentouttavaa kasvohieronta voi olla. Rentouttavaa oloa hieronnan aikana vahvistivat huumaavat öljyjen tuoksut. Hieronnan myötä kaikki kireys jäi kyllä pedille - toivottavasti se ei tarttunut seuraavaan asiakkaaseen. ;)" 

Tiedättehän sen tunteen, kun kaikki ihonhoito tuotteet loppuvat aina samaan aikaan? - no se on tietysti paras ajankohta tulla kasvohoitoon! :) Silloin kosmetologi voi nimittäin katsoa juuri siihen hetkeen sopivat tuotteet. Anna kertoi asiakkaan ihon olevan pintakuiva sekaiho - siis se tyypillisin suomalainen ihotyyppi. Iho on tämän lisäksi vielä herkkä ja talvella todella kuiva. Tämä on juuri se ihotyyppi joka tarvitsee talvella ja kesällä ihan eri tuotteita. Tässä tuotteet, joita Anna suositteli asiakkaalle:


Démaquillant immunité beauté puhdistuemulsio (puhdistaa hellävaraisesti poistaen tehokkaasti epäpuhtaudet, jättää ihon pehmeäksi ja joustavaksi)
  Tonique immunité beauté kasvovesi (pehmentää ja raikastaa ihoa, rauhoittaa)
 Nutrizen voide (ravitsee ja kosteuttaa ihoa, rauhoittaa ja pehmittää, erinomainen talvi-iholle)
 Eye fresh silmänympärysvoide (vähentää turvotusta ja tummia silmänalusia, kosteuttaa ja pehmittää)
Laitan myöhemmin tällä viikolla vielä tietoa ihon kotihoidosta ja tarkempaa infoa myös hoitolamme tuotesarjasta. :)

Pikaisiin kuulumisiin siis!

<3:lla Yade

2/09/2013

Häähumu voi alkaa!


Maria on ystävänsä Emman kaasona ensisyksynä, niimpä ajattelin aloittaa tämän häähömpötyksen jo nyt hyvissä ajoin (samahan koskee muutenkin kaikkia aikatauluja liittyen häihin ;)).  Tytöt ovat luvanneet kertoa minulle myös muista järjestelyihin liittyvistä asioista, kunhan järjestelyt hieman etenevät, joten muutakin on varmasti luvassa! <3
Olkoon tämä ohjenuorana hääjärjestelyjen keskellä. ;)
Meillä käy hoitolassa muutenkin paljon tulevia morsiamia (ja sulhasia) hoidoissa, joten ajattelin kertoa seuraavaksi hieman vinkkejä hoidoista yms. Erilaisia vaihtoehtoja hoidoista ja tarjontaa on valtavasti, mutta kaikkein lämpimimmin tytöt suosittelivat kasvohoitoa sekä morsiammelle että sulhaselle. Tässä muutama syy:
  • Hoidetussa ihossa meikki näyttää paremmalta ja pysyy paremmin (myös meikitön iho näyttää paremmalta kasvohoidon jälkeen, winkwink sulhaset!)
  • Kasvohoito hemmottelee niin ihoa kuin mieltäkin - stressi näkyy helposti ihossa, etenkin kasvojen ihossa
  • Kiireen keskellä molempien on tärkeää pitää huolta myös itsestään

Kasvohoito valitaan aina ihotyypin ja ihon tarpeiden mukaan, sekä asiakkaan toiveet huomioiden. Mikäli ihossa on jotain "ongelmia" tulisi aika varata hyvissä ajoin ennen suurta päivää, jotta iho ehditään hoitaa kuntoon ennen sitä. Ylipäätänsä ajoissa varaamista ei kuulemma voi liikaa korostaa, jotta saa varmasti itselle parhaiten sopivan ajan. (!!!) :)

Muita palveluita suosituimpia palveluita häiden alla ovat mm. häämeikki, ripsienpidennykset, geelikynnet, jalkahoito, sokerointi sekä erilaiset vartalohoidot (vartalohoidon tärkeyttä ei tyttöjen mukaan voi liikaa korostaa mikäli aikoo käyttää itseruskettavia tuotteita ennen häitä - mutta niistä lisää myöhemmin)

Sattuneesta syystä mieleeni tuli, että meillä on järjestetty myös polttareita, tai siis polttaripäivän ohjelmaa. Ohjelmaan voi kuulua esimerkiksi joku ihana hoito, jonka yhteydessä tarjoillaan esim. pientä purtavaa, hedelmiä, teetä, kahvia, jne... Yksi suosituimmista hoidoista on ollut jalkahoito, jonka yhteydessä morsian on nauttinut kuplivaa ja hedelmiä (sillä aikaa kaasojen on helppo varmistella loppupäivän aikataulut tai järjestellä muita asioita) ;)

<3:lla Yade

P.S. Olisi kiva kuulla kommentteja liittyen ihan mihin vaan?! ;)

2/01/2013

Antaa hyvän kiertää


Helmikuun kampanjassa on hyvän olon hoito kasvoille (70€), josta lahjoitetaan 20% hyväntekeväisyyteen. 

Polte hyväntekeväisyyden parissa työskentelyyn sai alkunsa jo vuosi sitten marraskuussa Marian ollessa viimeksi Aasiaa kiertelemässä. Hyväntekeväisyyden tekeminen työn ohella tuntui kuitenkin haastavalta ajan puutteen vuoksi, jolloin Maria sai idean työn ja hyväntekeväisyyden yhdistämisestä hyväntekeväisyyshoidon muodossa.
Aluksi ajatuksena oli että kohteena olisi mielenterveys tai lapset ja nuoret, mutta jostain syystä kehitysvammaisten "keharikaveri" toiminta tuli kuitenkin Marian mieleen ja kohteeksi valittiin  Helsingin kehitysvammatuki 57 ry. 

Hyvän olon hoidosta kasvoille lahjoitetaan siis 20%, Helsingin kehitysvammatuki 57 ry:lle, kehitysvammaisten ystävätupatoimintaan. Ystävätupa on kehitysvammaisille aikuisille tarkoitettu kohtaamispaikka, kerhokahvila, jossa voi tavata tuttuja ja viettää aikaa mukavassa seurassa. Ystävätupatoiminta järjestää kehitysvammaisille aikuisille myös erilaisia tapahtumia, kursseja, matkoja ja retkiä.

Kampanja on voimassa 1.2.2013-31.5.2013, aikaa on siis vaikka useampaankin hyvän olon hoitoon. Voit myös laittaa hyvän kiertämään ja ilahduttaa ystävääsi hyvän olon hoidolla!

<3:lla Yade

P.S Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin, eikä maksaa lahjakorteilla.